Saavuin juuri joogan kautta Jyväskylän kaupungin kunnallisvaaliehdokkaille järjestämästä infotilaisuudesta. Lähinnähän se oli ennakko-odotusten mukainen, eli nykyinen kaupungin johto lateli meille karuja lukuja Jyväskylän taloudesta sanomanaan se, että säästöjä on tehtävä. Kohtalaisen huvittuneena kuuntelin välillä siellä mm. Anderssonin huolta kaupungistaan. Kuulemma meillä on nyt kolme vaihtoehtoa:
1) noustaan siiville (diassa oli kuvana kaunis joutsen)
2) hurskas kurjuus (Andersson hehkutti F.E. Sillanpäätä)
3) tullaan syödyiksi (diassa oli kuvana käärme nielemässä jotain eliötä).
Tästä vaan sitten valitsemaan.
Anderssonin lisäksi tilaisuudessa puhuivat talousjohtaja Ari Hirvensalo, muutosjohtaja Risto Kortelainen (näyttää muuten ihan kun mun muistiinpanoissa lukisi puutosjohtaja) sekä kiinteistöjohtaja Esko Eriksson. Hirvensalo alleviivasi puheenvuorossaan sitä, kuinka Jyväskylässä on sote-menot per ihminen suuremmat kuin muissa suurissa kunnissa, mutta verotulot euroina per asukas ovat pienemmät. "Yllättäen" suurin menoerä terveyskustannuksista on erikoissairaanhoito. (Ehkä se ennaltaehkäisy sekä mahdollisuus päästä hoitoon heti tarpeen vaatiessa olisi oikeasti fiksua ja taloudellistakin.) Veroprosentti täällä taas on suurempi kuin muissa suurissa kunnissa, jonka vuoksi sitä ei voi nostaa,
kertoi hän. Muutosjohtaja puhui hieman USO:sta, mutta ei juurikaan ehtinyt asiaa selkeyttämään.
USO:sta puhuminen sai taas niskakarvat pystyyni, sen verran sekavalta uudistus vaikuttaa. Lisäksi tuntuu, että uudistuksia niin sote-puolella kuin hallinnon rakenteissakin riittää vähän väliä. Ettei vaan olisi välillä uudistuksia vaan uudistusten ilosta? Yritetään työllistää pari ihmistä, jolloin keksitään muutosjohtajan pesti? Kehittäminen on hienoa ja tarpeen, paitsi silloin, kun systeemi on jo entisellään hyvä.
Tuolla tilaisuudessa olisin kysynyt jotensakin näin, jos olisin ehtinyt ja uskaltanut:
Ajatteletteko te, että kaupungin hyvä johtaminen edellyttää aina kasvua ja väestönkasvua loputtomasti? Eihän talouskasvukaan voi ikuisesti jatkua, koska ns. tyhjästä on paha nyhjästä? Pitäisikö johdon miettiä kunnan rakennetta, palvelujen järjestämistä ym. niin, ettei kaikki pohjaa ikuisen kasvun luuloon? Vai onko ajatuksena oikeasti muuttaa koko Suomi Jyväskyläksi, vai tehdä vaan älyttömästi lapsia; ja rakentaa pilvenpiirtäjiä, jotta saadaan kaikki mahtumaan Jyväskylään?
Kovasti tuollakin näet puhuttiin, että tavoitteena on 1-1,5% väestönkasvu vuosittain. Eikö kannattaisi jossain vaiheessa päättää, että ehkä Jyväskylässä on nyt tarpeeksi ihmisiä, pyritään saamaan talous ja palvelut kuntoon heille? Onko isompi aina parempaa?
Sellaisia ajatuksia irtosi tänään tästä aiheesta.
Ärrrsyttää, kun keksin vasta, että tuo otsikko olisi ollut hyvä blogin nimi. Damn.
Pakko kertoa, kun olin eilen ensimmäisessä vaalipaneelissani osallistujana, Cygnaeus-lukiolla. Oli aikas jännittävää. Auditoriossa oli paljon nuoria kuulijoita. Lisäkseni paneloimassa olivat Mimmi Vasemmistoliitosta, Samuel SDP:stä, Pertti Vihreistä, Veera Kokoomuksesta ja Arto Piraattipuolueesta. Oikein oli mukava keskustelu, ja olisin voinut jatkaa pitempäänkin. Omat ajatukset ei tulleet suusta ulos kovinkaan jäsentyneesti ja järkevästi, mutta ei mahda mitään. Kadehdin hieman tuota Piraattien Artoa, joka on tosi lahjakas argumentoimaan. Ehkä minäkin joskus kehityn, kunhan jaksan treenailla. Joskus on ollut taipumuksena lopettaa asiat, joissa en heti ole mestari, ja alkaa inhota niitä. Mutta jostain syystä pidin paneloinnista (kas kun en tapetoinnista), vaikken siinä oikein hyvä ollutkaan.
En ehtinyt dokumentoida kanssakamppailijoiden ajatuksia, mutta tulihan siellä aika vahvasti esille se, kuinka esim. Kokoomuksen ja Piraattien mielestä sote-menoista on säästettävä. Kuulemma niihin menee niin hurjasti rahaa, että niistä on pakko karsia. Vihreiden edustaja tajusi sanoa, että väestön vanhetessa on aika epätoivoista odottaa terveysmenojen pienentämistä, pikemminkin pitäisi hillitä kulujen kasvua. Sinällään kuulostaa jo järkevämmältä. Joku yleisöstä tiedusteli, että mistäs se sote-menojen suuruus ja kasvu johtuu. Kokoomuksen edustaja oli sitä mieltä, että menot on kasvaneet muun muassa siksi, että päättäjät eivät osaa kilpailuttaa palveluita oikein! Nappasin puheenvuoron, ja mainitsin mm. kilpailutuksen mahdottomuudesta, aiheesta, josta valtuutettumme Riitta kirjoitti Keskisuomalaiseen informatiivisen jutun.
Muuten mieleeni jäi kysymysten asettelu, tai väitteiden tarkemmin ottaen, joista piti äänestää lapuin kyllä tai ei, ja jouduin pariin otteeseen nostamaan molemmat. Inhoan sitä, kun ei voi vastata suoraan, mutta lauseiden asettelu oli sellainen, että se oli hankalaa. Samaan tyyliin, kun vaalikoneissakin. Itse koen vaikeaksi vastata esim. siihen, pitäisikö kunnallisveroprosenttia korottaa. Tiedän, että SKP on yleisesti sitä mieltä, että ei pitäisi korottaa, vaan muuttaa progressiivisemmäksi ja verottaa myös pääomatuloja. Olen samaa mieltä. Mutta voisin maksaa mieluusti 90-100% veroa, jos valtio/kunta/yhteisö tarjoaa minulle kaiken tarpeellisen. Eli näin ollen kunnallisveroprosenttianikin voisi korottaa, kunhan myös saisimme vastineeksi enemmän ja parempaa.
Lisäksi esim. bussiliikenteen kilpailutus on vaikea kysymys, johon pelkkä joo tai ei, ei riitä. Mielestäni ei ole hyvä, että bussiyhtiöllä on monopoli kaupungin liikenteestä, mutta paras ratkaisu olisi kunnan omana tuotantona järjestetty, asiakkaille maksuton bussiliikenne. Jos vaihtoehdot ovat yksityisen monopoli tai kilpailutus, kilpailutus on parempi, mutta se ei ole myöskään paras ratkaisu.
Sellaista asiaa tällä hetkellä eiliseltä. Kohta puoliin lähden kaupungin järjestämään vaali-infotilaisuuteen. Ou jee, saa nähdä, millaisia ajatuksia sieltä tarttuu mukaan. Ehkä niistä lisää huomenna.
Mulla on ollut ihan vietävä kiire jotensakin, lähinnä opiskelutouhujen parissa. Harmittaa, kun on ollut aiheita ja ajatuksia, joista olisin halunnut kirjoittaa jo aikoja sitten. Ja tänä sosiaalisen median aikakautena monet näistä aiheista on jo ns. unohdettu. Tai ehkei unohdettu, mutta niistä on lausuttu niin paljon erilaisia mielipiteitä, että tavallaan kaikki on jo sanottu, ja lisäksi paljon uusia aiheita on noussut pinnalle.
Yksi näistä jo-hieman-unholaan-jääneistä aiheista on syrjäytymiskeskustelu, ja ennen kaikkea Niinistön tukema hieno nettisaitti. Kuten sanottu, nettisivu sisältää paljon hyviä asioita ja ajatuksia yhteisöllisen ja perhekeskeisen elämän avuksi, mutta jotenkin toivoin, että suurin osa näistä asioista olisi jo ihmisille arkipäiväistä elämää.
"Voitte joskus juoda vaikka kaakaot ja syödä pullat. Arkinen yhdessä touhuaminen on yllättävän mukavaa."
"Voimme pyytää tuttavia kylään vähän useammin."
"Voimme olla liikkuvan ihmisen malleja: otamme naapurinkin lapset mukaan pihaleikkeihin, pyörälenkille, juoksemaan tai uimaan."
"Voimme auttaa kotiläksyissä ja etsiä tietoa yhdessä lapsen kanssa."
Mun vanhemmat on olleet varsinaisia syrjäytymisen ehkäisyn pioneereja aikanaan, sillä meillä kyllä autettiin läksyissä, syötiin pullaa, touhuttiin yhdessä; myös naapurien kanssa. Toisaalta lapsuuden perheeni ei ollutkaan akateeminen ja muita paremmin tienaava, joten ehkä nämä asiat tosiaan ovat kokoomuslaisille uusia ja ihmeellisiä innovaatioita. Kuulin Bassoradiosta hyvän esimerkin asiaan liittyen, sillon kun tuo kampanja oli juuri lanseerattu. Itseasiassa taisi olla 14.9 Truths & Rights:issa, jossa Arhinmäki oli vieraana. Tosin en löytänyt tota juttua siitä ohjelmasta, joten ehkä se oli jossain muualla. No, kuitenkin. Siinä viitattiin Matti Apuseen, joka kertoi, kuinka mukavaa hänellä oli kerätessään kesällä lapsensa kanssa kasviota. Radiossa olija sanoi tyyliin: "Siinä jää kasvion keräilyt toiseen kertaan, kun mutsi metskaa punasia hintalappuja Alepassa". Äh, en muistanut sitä nyt yhtään kunnolla.
Noh, mitä itse sitten haluan aiheesta sanoa?
Ensinnäkin ois tärkeetä, että ihmiset puhuis samasta asiasta syrjäytymisestä puhuessaan. Välillä syrjäytymiskeskustelu ajautuu sisältämään ns. tahallaan syrjäytyneitä. Joskus taas pohditaan, onko käsite liian subjektinen, ihminen syrjäytyy; vai syrjäyttääkö yhteiskunta tai jotkut ihmiset hänet. Jos syrjäytymisellä tarkoitetaan sitä, että ihminen jotenkin eristyy yhteiskunnasta, ehkä useimmiten kotiinsa, ilman koulu- tai työpaikkaa. Ilmeisesti kaikki työ- ja opiskeluelämän ulkopuolella olevat eivät kuitenkaan ole kenenkään mielestä syrjäytyneitä, joten jotain tarkempia kriteereitä varmaan kaivattaisiin. Itse käsitän syrjäytymisen tarkoittavan juurikin niitä, jotka eristyvät yhteiskunnasta tahtomattaan. Eli mielestäni vapaaehtoisesti syrjäytyneitä ei ole, vaan ne, jotka ovat työ- ja opiskeluelämän ulkopuolella vapaaehtoisesti ovat jotain muuta. Toisaalta siis ehkä käsite syrjäytetty olisi parempi tarkoittamaan juurikin heitä, joista itse koen puhuttavan, kun syrjäytyneistä puhutaan.
Millä tätä syrjäytymistä pitäisi ehkäistä?
Ennaltaehkäisevät, riittävät palvelut ovat avainsana. Käytännössä se siis tarkottaa esimerkiksi lapsiperheiden parempaa huomioimista ja tukemista. Muun muassa lapsiperheiden kotipalvelu, riittävät päivähoitopalvelut (läheltä kotoa, tarpeeksi pienessä ryhmässä, ammattilaisten ohjauksessa) sekä riittävät lastensuojelun avohuollon tukitoimet, kuten perhetyö ovat tärkeitä keinoja tässä. Myös esi- ja perusopetukseen tulee satsata, pitää luokkakoot pieninä, lisätä oppilashuollon resursseja (kuraattoreja, terveydenhoitajia, psykologeja) sekä koulunkäynnin ohjaajien määrää. Lapsille ja nuorille tulee taata innostavia ja kehittäviä harrastusmahdollisuuksia heidän lähiympäristössään. Etenkin pienituloisia perheitä tulee tukea myös lasten harrastusmahdollisuuksia tukemalla.
Tossa Basson ohjelmassa Arhis mainitsi myös, että yhteiskuntatakuuhun liittyen nuoria oli haastateltu aiheesta, jolloin nuoret itse haluavat lisää opoja, nuorisotyöntekijöitä ja koulutusneuvoji. Eipä kuulosta kovin utopistiselta, mutta ei siltäkää, että pullan leipominen tota ammattilaisvajetta ratkaisisi.
Yhteiskuntatakuu herättää kahdenlaisia ajatuksia, sillä on tosi iso riski, että homma menee siihen, että monille nuorille jää vaihtoehdoiksi joko mennä orjatyövoimaksi palkatta harjoitteluun tai jäädä ilman massia kotiin. Etenkin, kun noita työmarkkinatukiharjottelupaikkoja on ihan yksityisissäkin firmoissa, on vaarana se, että firmat palkkaa entistä vähemmän työntekijöitä, ja pyörittää hommaa osaksi ilmaisten harjottelijoiden varassa.
Itsehän oon aikanaan opiskellut jokusen vuoden ammattikorkeakoulussa alaa, joka ei kiinnostanut mua tipan tippaa. Yllättäen jäi ne opiskelut kesken. Syynä tonne menoon oli pakkohaku alle 25-vuotiaana ja se, että aikani kuluksi laskeskelin pääsykokeessa pari tehtävää paperiin (en todellakaan kaikkia!). Opinnot oli aloitettava, kun paikan sain, tai olisi tullut karenssia. Voi vaan miettiä, että paljonko rahaa sekin opiskeluni maksoi kellekin.
Sinällään aktivointipolitiikka on ihan ok, ja ymmärrettävää, mutta siinä on vaaranpaikkansa. Jos vaikka jatkan aiheesta myöhemmin lisää. Johan tässä kone ehti kerran kaatuakin tekstin aikana.
