Syrjäytys?

Mulla on ollut ihan vietävä kiire jotensakin, lähinnä opiskelutouhujen parissa. Harmittaa, kun on ollut aiheita ja ajatuksia, joista olisin halunnut kirjoittaa jo aikoja sitten. Ja tänä sosiaalisen median aikakautena monet näistä aiheista on jo ns. unohdettu. Tai ehkei unohdettu, mutta niistä on lausuttu niin paljon erilaisia mielipiteitä, että tavallaan kaikki on jo sanottu, ja lisäksi paljon uusia aiheita on noussut pinnalle.

Yksi näistä jo-hieman-unholaan-jääneistä aiheista on syrjäytymiskeskustelu, ja ennen kaikkea Niinistön tukema hieno nettisaitti. Kuten sanottu, nettisivu sisältää paljon hyviä asioita ja ajatuksia yhteisöllisen ja perhekeskeisen elämän avuksi, mutta jotenkin toivoin, että suurin osa näistä asioista olisi jo ihmisille arkipäiväistä elämää. 

"Voitte joskus juoda vaikka kaakaot ja syödä pullat. Arkinen yhdessä touhuaminen on yllättävän mukavaa."

"Voimme pyytää tuttavia kylään vähän useammin."

 "Voimme olla liikkuvan ihmisen malleja: otamme naapurinkin lapset mukaan pihaleikkeihin, pyörälenkille, juoksemaan tai uimaan."

"Voimme auttaa kotiläksyissä ja etsiä tietoa yhdessä lapsen kanssa."

Mun vanhemmat on olleet varsinaisia syrjäytymisen ehkäisyn pioneereja aikanaan, sillä meillä kyllä autettiin läksyissä, syötiin pullaa, touhuttiin yhdessä; myös naapurien kanssa. Toisaalta lapsuuden perheeni ei ollutkaan akateeminen ja muita paremmin tienaava, joten ehkä nämä asiat tosiaan ovat kokoomuslaisille uusia ja ihmeellisiä innovaatioita. Kuulin Bassoradiosta hyvän esimerkin asiaan liittyen, sillon kun tuo kampanja oli juuri lanseerattu. Itseasiassa taisi olla 14.9 Truths & Rights:issa, jossa Arhinmäki oli vieraana. Tosin en löytänyt tota juttua siitä ohjelmasta, joten ehkä se oli jossain muualla. No, kuitenkin. Siinä viitattiin Matti Apuseen, joka kertoi, kuinka mukavaa hänellä oli kerätessään kesällä lapsensa kanssa kasviota. Radiossa olija sanoi tyyliin: "Siinä jää kasvion keräilyt toiseen kertaan, kun mutsi metskaa punasia hintalappuja Alepassa". Äh, en muistanut sitä nyt yhtään kunnolla.


Noh, mitä itse sitten haluan aiheesta sanoa? 

Ensinnäkin ois tärkeetä, että ihmiset puhuis samasta asiasta syrjäytymisestä puhuessaan. Välillä syrjäytymiskeskustelu ajautuu sisältämään ns. tahallaan syrjäytyneitä. Joskus taas pohditaan, onko käsite liian subjektinen, ihminen syrjäytyy; vai syrjäyttääkö yhteiskunta tai jotkut ihmiset hänet. Jos syrjäytymisellä tarkoitetaan sitä, että ihminen jotenkin eristyy yhteiskunnasta, ehkä useimmiten kotiinsa, ilman koulu- tai työpaikkaa. Ilmeisesti kaikki työ- ja opiskeluelämän ulkopuolella olevat eivät kuitenkaan ole kenenkään mielestä syrjäytyneitä, joten jotain tarkempia kriteereitä varmaan kaivattaisiin. Itse käsitän syrjäytymisen tarkoittavan juurikin niitä, jotka eristyvät yhteiskunnasta tahtomattaan. Eli mielestäni vapaaehtoisesti syrjäytyneitä ei ole, vaan ne, jotka ovat työ- ja opiskeluelämän ulkopuolella vapaaehtoisesti ovat jotain muuta. Toisaalta siis ehkä käsite syrjäytetty olisi parempi tarkoittamaan juurikin heitä, joista itse koen puhuttavan, kun syrjäytyneistä puhutaan.


Millä tätä syrjäytymistä pitäisi ehkäistä?

Ennaltaehkäisevät, riittävät palvelut ovat avainsana. Käytännössä se siis tarkottaa esimerkiksi lapsiperheiden parempaa huomioimista ja tukemista. Muun muassa lapsiperheiden kotipalvelu, riittävät päivähoitopalvelut (läheltä kotoa, tarpeeksi pienessä ryhmässä, ammattilaisten ohjauksessa) sekä riittävät lastensuojelun avohuollon tukitoimet, kuten perhetyö ovat tärkeitä keinoja tässä. Myös esi- ja perusopetukseen tulee satsata, pitää luokkakoot pieninä, lisätä oppilashuollon resursseja (kuraattoreja, terveydenhoitajia, psykologeja) sekä koulunkäynnin ohjaajien määrää. Lapsille ja nuorille tulee taata innostavia ja kehittäviä harrastusmahdollisuuksia heidän lähiympäristössään. Etenkin pienituloisia perheitä tulee tukea myös lasten harrastusmahdollisuuksia tukemalla.

Tossa Basson ohjelmassa Arhis mainitsi myös, että yhteiskuntatakuuhun liittyen nuoria oli haastateltu aiheesta, jolloin nuoret itse haluavat lisää opoja, nuorisotyöntekijöitä ja koulutusneuvoji. Eipä kuulosta kovin utopistiselta, mutta ei siltäkää, että pullan leipominen tota ammattilaisvajetta ratkaisisi. 

Yhteiskuntatakuu herättää kahdenlaisia ajatuksia, sillä on tosi iso riski, että homma menee siihen, että monille nuorille jää vaihtoehdoiksi joko mennä orjatyövoimaksi palkatta harjoitteluun tai jäädä ilman massia kotiin. Etenkin, kun noita työmarkkinatukiharjottelupaikkoja on ihan yksityisissäkin firmoissa, on vaarana se, että firmat palkkaa entistä vähemmän työntekijöitä, ja pyörittää hommaa osaksi ilmaisten harjottelijoiden varassa. 
Itsehän oon aikanaan opiskellut jokusen vuoden ammattikorkeakoulussa alaa, joka ei kiinnostanut mua tipan tippaa. Yllättäen jäi ne opiskelut kesken. Syynä tonne menoon oli pakkohaku alle 25-vuotiaana ja se, että aikani kuluksi laskeskelin pääsykokeessa pari tehtävää paperiin (en todellakaan kaikkia!). Opinnot oli aloitettava, kun paikan sain, tai olisi tullut karenssia. Voi vaan miettiä, että paljonko rahaa sekin opiskeluni maksoi kellekin.

Sinällään aktivointipolitiikka on ihan ok, ja ymmärrettävää, mutta siinä on vaaranpaikkansa. Jos vaikka jatkan aiheesta myöhemmin lisää. Johan tässä kone ehti kerran kaatuakin tekstin aikana.