Mulle tuli siis ääniä 9 kpl, joka oli reilusti oman realistisen arvion, kiitos siis niistä jokaisesta. Voin kertoa, että tuli tsekattua sekin, mistä asuinalueelta omat äänet tuli. Jotenkin en ole tajunnut aiemmin, kuinka paljon tuo äänestysaluetieto kertookaan. Siis kun kyse on pienpuolueesta, ja kaltaisestani uudesta tulokkaasta, pystyn aika hyvin päättelemään äänestysalueittain saamieni äänten antajia. Mietinkin siis sitä, katoaako äänten anonyymius jossain suhteessa, kun äänestysalueittain henkilöiden äänet kerrotaan.
Meidän Riitta sai pidettyä valtuustopaikan, ja se oli vallan mukava juttu. Toista paikkaa ei kuitenkaan tullut, eikä se ollut lähelläkään, vaikka toiveita oli. Onneksi Riitta kuitenkin saa jatkaa valtuustossa inhimillisyyden ja pienen ihmisen puolustamista, johon tiedän häneltä rahkeita löytyvän.
Toisena mukavana yllätyksenä, peruskoululuokkatoverini ja -ystäväni Kaisa Peltonen meni Vihreiden riveistä valtuustoon. En ole Kaisan kanssa ollut vuosiin juuri tekemisissä, mutta uskon Kaisan olevan järjen tyyppi lapsuuden kokemukseni perusteella. Ilmaisin Kaisallekin FB:ssä, että tarkkailun alla ollaan, enkä pelkää ottaa yhteyksiä, jos mielestäni täysin päättömiä asioita läpi ajetaan.
Kolmas asia valtuustoon liittyen on se, että Piraatit eivät saaneet yhtään ehdokasta läpi, johon olin hieman pettynyt. Uskoin etenkin Arto Lampilan tekemään kovaan työhön, ja toivoin Piraattien pääsevän läpi tuomaan uutta verta ja uudenlaista ajattelua Jyväskylän valtuustoon. Toisaalta äänimäärä Piraateilla jäi todella pieneksi, joten kenties ajattelin hieman epärealistisesti, mutta jos vaikkapa yksi Perussuomalaisten paikka olisi Piraateille mennyt, olisi se voinut tuoda valtuustoon kaivattua uudenlaista tuulta. Noh, jospa ensi kerralla.
Ja jospa ensi kerralla saataisi oikeasti äänestysprosenttia edes hieman nousemaan. 55,1% Jyväskylässä ei todellakaan anna ylpeyden aihetta kellekään. Oi, nukkuneet äänestäjät, millä teidän mielenkiintonne asioihin saataisiin heräämään? Tässä linkki Jyväskylän kaupungin talousarvioon 2013. Ne asiat, joita valtuustossa päätetään, koskevat oikeasti meitä, ja meidän jokapäiväistä elämäämme. Ihan oikeasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti