perjantai 10. huhtikuuta 2015

Konkreettisia asioita ehdokkaasta numero 90

Perustiedot
Riikka Kaikkonen, SKP(sit.), nro: 90


Nimi: Riikka Kaikkonen
Ikä: 30 vuotta ja 4 kuukautta
Asuinpaikka: Ristonmaa, Jyväskylä
Koulutus: Ylioppilas, vähän amk-opintoja logistiikasta ja vaatetuksesta ja lähes valmiiksi (jo) sosiaalialalta, myös kans.väl.pain. talouskoulu
Työt: Nyt oppilaskodin ohjaajana Valteri-koulussa, aiemmin olen ollut hommissa mm. kehitysvammaisten ja vanhusten palvelutalossa, lastensuojelussa eri jutuissa pikkuisen, siivoojana, markkinatutkimushaastettelijana ja kotiaputyöntekijänä. 
Perhe: Puoliso Tero ja 3 kotikissaa

Lapsuus
Syntymäpaikka: Jyväskylä (mutta pian synnyttyäni muutettiin Jämsään)
Lapsuuden perhe: ihana äiti Ritva-Liisa, isä Kari (kuoli ihan liian kauan sitten eli 2000) ja pikkuveli Miika <3 <3 <3 (myöskin kuollut todellakin liian nuorena!)
Parhaita asioita lapsuudessa: Kesät Haminassa (Pontevan leirit!!!) ja mökillä Konnevedellä, koko päivän kestävät uinnin Ahviksessa parhaan kaverin (Elisa) kanssa välillä saunassa ruisleipiä syöden, Onnenpyörä koko perheen kanssa telkkarista
Harrastukset lapsena: Nuorempana tanhu, vanhempana lumilautailu, pianon soitto, sanataide


Lemppariasiat
Harrastukset: vapaaehtoistyö Youth Against Drugs ry:ssä ja SPR:llä päihdetyössä/selviämisteltalla (lähinnä kesäisin), kuntosali ja jumpat, asioiden pohdiskelu ja ihmisten kanssa juttelu, kissojen toljottelu ja telkkarin tillotus...
Lempimusiikkityylit: suomiräp!, muu räppi, reggae, ragga & dancehall, junkka, triphop, downtempo, big beat, myös moni poppi ja rokkikin.
Suosikkiartistit: Niitä on noin sata, ehkä enempi, joten tässä osa: Ruger Hauer (etenkin Pyhimys <3), Cranberries, Portishead, Cypress Hill (viime aikoina taas luukuttettu lähes kuten teininä :D ), Asian Dub Foundation, Asa, LoopTroop, PMMP, Alanis Morissette.
Suosikkikappale: Tällä hetkellä ADF:n Flyover, koska se juuri soi. Niitä on aika monta muutakin, mm. puolet Ruger Hauerin kappaleista. Ja Jukka Pojan Sotaisa rotu.
Suosikkitv-sarjat: Mentalist, Simpsonit, Syke, Salkkarit, Bones, Blacklist, S.H.I.E.L.D, Rillit huurussa (!), Ensisilmäyksellä, Tyhjätaskut, Kosto, Olipa kerran ja moni muu :)
Suosikkileffat: Moulin Rouge ainakin, onhan noita mainioita muitakin.
Lempiväri: Vihreä ja tällä hetkellä tummansininen ja oranssi ja valkoinenkin.
Lempinumero: 8. Ja 90 tällä hetkellä :D Parilliset on kauniimpia kuin parittomat.
Lempieläin: Kissat, myös isot ja villit. (Maa)oravat.
Lempivaatteet: Hameet yleensä ja mekot, haaremihousut.


Yhteiskunnallinen vaikuttaminen
Puolue: Suomen kommunistinen puolue
Miksi em.: Oon aina kokenut sen itselleni läheisimmäksi aatteen ja konkreettisten ehdotusten sekä toiminnan puolesta
Muu järjestötoiminta: Youth Against Drugs ry:ssä eli YAD:ssa olen ollut festarihommissa ja vähän  muissakin vapaaehtoisena useamman vuoden ajan, hallituksen jäsenyys nyt 2015-2017. SPR:iin liityin viime vuonna, kävin muutaman koulutuksen ja kesällä olin selviämisasemalla Ilosaaressa hommissa; tarkoitus jatkaa tänä vuonna. FinFamiin olen liittynyt vast'ikää.
Tärkein muutettava asia: Tasa-arvon lisääminen kaikessa mahdollisessa!
Vaaliehdokkuudet: Kunnallisvaalit 2012 ja eduskuntavaalit 2015
Miksi kannattaa äänestää: Kaikissa vaaleissa, joissa olet äänioikeutettu, valitaan edustaja yhteisiin, myös sinun, asioihin. Äänestämällä voit vaikuttaa siihen, kuka sinunkin asioitasi ajaa.


Vastaukseni YLE:n vaalikoneessa. Jos et ole löytänyt sopivaa ehdokasta itsellesi, suosittelen käyttämään vaalikonetta, esim. YLE:n kone on ok.

1 kommentti:

  1. Vaalikone.fi:n mukaan olet parhaiten minulle sopiva ehdokas (81 %), joten olisit saanut ääneni, mikäli internet-äänestys olisi käytössä. Tuota odotellessa jätän periaatteesta edelleenkin äänestämättä, mutta toivotan sinulle silti onnea ja jännitän läpimenoasi sunnuntaina.

    VastaaPoista