perjantai 2. marraskuuta 2012

Vaalit oli ja meni, unohtaako äänestäjä politiikan ja poliitikko äänestäjän?

Mulle tuli siis ääniä 9 kpl, joka oli reilusti oman realistisen arvion, kiitos siis niistä jokaisesta. Voin kertoa, että tuli tsekattua sekin, mistä asuinalueelta omat äänet tuli. Jotenkin en ole tajunnut aiemmin, kuinka paljon tuo äänestysaluetieto kertookaan. Siis kun kyse on pienpuolueesta, ja kaltaisestani uudesta tulokkaasta, pystyn aika hyvin päättelemään äänestysalueittain saamieni äänten antajia. Mietinkin siis sitä, katoaako äänten anonyymius jossain suhteessa, kun äänestysalueittain henkilöiden äänet kerrotaan.

Meidän Riitta sai pidettyä valtuustopaikan, ja se oli vallan mukava juttu. Toista paikkaa ei kuitenkaan tullut, eikä se ollut lähelläkään, vaikka toiveita oli. Onneksi Riitta kuitenkin saa jatkaa valtuustossa inhimillisyyden ja pienen ihmisen puolustamista, johon tiedän häneltä rahkeita löytyvän. 

Toisena mukavana yllätyksenä, peruskoululuokkatoverini ja -ystäväni Kaisa Peltonen meni Vihreiden riveistä valtuustoon. En ole Kaisan kanssa ollut vuosiin juuri tekemisissä, mutta uskon Kaisan olevan järjen tyyppi lapsuuden kokemukseni perusteella. Ilmaisin Kaisallekin FB:ssä, että tarkkailun alla ollaan, enkä pelkää ottaa yhteyksiä, jos mielestäni täysin päättömiä asioita läpi ajetaan.

Kolmas asia valtuustoon liittyen on se, että Piraatit eivät saaneet yhtään ehdokasta läpi, johon olin hieman pettynyt. Uskoin etenkin Arto Lampilan tekemään kovaan työhön, ja toivoin Piraattien pääsevän läpi tuomaan uutta verta ja uudenlaista ajattelua Jyväskylän valtuustoon. Toisaalta äänimäärä Piraateilla jäi todella pieneksi, joten kenties ajattelin hieman epärealistisesti, mutta jos vaikkapa yksi Perussuomalaisten paikka olisi Piraateille mennyt, olisi se voinut tuoda valtuustoon kaivattua uudenlaista tuulta. Noh, jospa ensi kerralla.

Ja jospa ensi kerralla saataisi oikeasti äänestysprosenttia edes hieman nousemaan. 55,1% Jyväskylässä ei todellakaan anna ylpeyden aihetta kellekään. Oi, nukkuneet äänestäjät, millä teidän mielenkiintonne asioihin saataisiin heräämään? Tässä linkki Jyväskylän kaupungin talousarvioon 2013. Ne asiat, joita valtuustossa päätetään, koskevat oikeasti meitä, ja meidän jokapäiväistä elämäämme. Ihan oikeasti. 

torstai 11. lokakuuta 2012

Kuntainfon sisältöä

Saavuin juuri joogan kautta Jyväskylän kaupungin kunnallisvaaliehdokkaille järjestämästä infotilaisuudesta. Lähinnähän se oli ennakko-odotusten mukainen, eli nykyinen kaupungin johto lateli meille karuja lukuja Jyväskylän taloudesta sanomanaan se, että säästöjä on tehtävä. Kohtalaisen huvittuneena kuuntelin välillä siellä mm. Anderssonin huolta kaupungistaan. Kuulemma meillä on nyt kolme vaihtoehtoa: 
1) noustaan siiville  (diassa oli kuvana kaunis joutsen)
2) hurskas kurjuus  (Andersson hehkutti F.E. Sillanpäätä)
3) tullaan syödyiksi (diassa oli kuvana käärme nielemässä jotain eliötä).
Tästä vaan sitten valitsemaan.


Anderssonin lisäksi tilaisuudessa puhuivat talousjohtaja Ari Hirvensalo, muutosjohtaja Risto Kortelainen (näyttää muuten ihan kun mun muistiinpanoissa lukisi puutosjohtaja) sekä kiinteistöjohtaja Esko Eriksson. Hirvensalo alleviivasi puheenvuorossaan sitä, kuinka Jyväskylässä on sote-menot per ihminen suuremmat kuin muissa suurissa kunnissa, mutta verotulot euroina per asukas ovat pienemmät. "Yllättäen" suurin menoerä terveyskustannuksista on erikoissairaanhoito. (Ehkä se ennaltaehkäisy sekä mahdollisuus päästä hoitoon heti tarpeen vaatiessa olisi oikeasti fiksua ja taloudellistakin.) Veroprosentti täällä taas on suurempi kuin muissa suurissa kunnissa, jonka vuoksi sitä ei voi nostaa, kertoi hän. Muutosjohtaja puhui hieman USO:sta, mutta ei juurikaan ehtinyt asiaa selkeyttämään.


USO:sta puhuminen sai taas niskakarvat pystyyni, sen verran sekavalta uudistus vaikuttaa. Lisäksi tuntuu, että uudistuksia niin sote-puolella kuin hallinnon rakenteissakin riittää vähän väliä. Ettei vaan olisi välillä uudistuksia vaan uudistusten ilosta? Yritetään työllistää pari ihmistä, jolloin keksitään muutosjohtajan pesti? Kehittäminen on hienoa ja tarpeen, paitsi silloin, kun systeemi on jo entisellään hyvä. 


Tuolla tilaisuudessa olisin kysynyt jotensakin näin, jos olisin ehtinyt ja uskaltanut:
Ajatteletteko te, että kaupungin hyvä johtaminen edellyttää aina kasvua ja väestönkasvua loputtomasti? Eihän talouskasvukaan voi ikuisesti jatkua, koska ns. tyhjästä on paha nyhjästä? Pitäisikö johdon miettiä kunnan rakennetta, palvelujen järjestämistä ym. niin, ettei kaikki pohjaa ikuisen kasvun luuloon? Vai onko ajatuksena oikeasti muuttaa koko Suomi Jyväskyläksi, vai tehdä vaan älyttömästi lapsia; ja rakentaa pilvenpiirtäjiä, jotta saadaan kaikki mahtumaan Jyväskylään?
 Kovasti tuollakin näet puhuttiin, että tavoitteena on 1-1,5% väestönkasvu vuosittain. Eikö kannattaisi jossain vaiheessa päättää, että ehkä Jyväskylässä on nyt tarpeeksi ihmisiä, pyritään saamaan talous ja palvelut kuntoon heille? Onko isompi aina parempaa?


Sellaisia ajatuksia irtosi tänään tästä aiheesta.

Riikalla on asiaa

Ärrrsyttää, kun keksin vasta, että tuo otsikko olisi ollut hyvä blogin nimi. Damn.


Pakko kertoa, kun olin eilen ensimmäisessä vaalipaneelissani osallistujana, Cygnaeus-lukiolla. Oli aikas jännittävää. Auditoriossa oli paljon nuoria kuulijoita. Lisäkseni paneloimassa olivat Mimmi Vasemmistoliitosta, Samuel SDP:stä, Pertti Vihreistä, Veera Kokoomuksesta ja Arto Piraattipuolueesta. Oikein oli mukava keskustelu, ja olisin voinut jatkaa pitempäänkin. Omat ajatukset ei tulleet suusta ulos kovinkaan jäsentyneesti ja järkevästi, mutta ei mahda mitään. Kadehdin hieman tuota Piraattien Artoa, joka on tosi lahjakas argumentoimaan. Ehkä minäkin joskus kehityn, kunhan jaksan treenailla. Joskus on ollut taipumuksena lopettaa asiat, joissa en heti ole mestari, ja alkaa inhota niitä. Mutta jostain syystä pidin paneloinnista (kas kun en tapetoinnista), vaikken siinä oikein hyvä ollutkaan.


En ehtinyt dokumentoida kanssakamppailijoiden ajatuksia, mutta tulihan siellä aika vahvasti esille se, kuinka esim. Kokoomuksen ja Piraattien mielestä sote-menoista on säästettävä. Kuulemma niihin menee niin hurjasti rahaa, että niistä on pakko karsia. Vihreiden edustaja tajusi sanoa, että väestön vanhetessa on aika epätoivoista odottaa terveysmenojen pienentämistä, pikemminkin pitäisi hillitä kulujen kasvua. Sinällään kuulostaa jo järkevämmältä. Joku yleisöstä tiedusteli, että mistäs se sote-menojen suuruus ja kasvu johtuu. Kokoomuksen edustaja oli sitä mieltä, että menot on kasvaneet muun muassa siksi, että päättäjät eivät osaa kilpailuttaa palveluita oikein! Nappasin puheenvuoron, ja  mainitsin mm. kilpailutuksen mahdottomuudesta, aiheesta, josta valtuutettumme Riitta kirjoitti Keskisuomalaiseen informatiivisen jutun


Muuten mieleeni jäi kysymysten asettelu, tai väitteiden tarkemmin ottaen, joista piti äänestää lapuin kyllä tai ei, ja jouduin pariin otteeseen nostamaan molemmat. Inhoan sitä, kun ei voi vastata suoraan, mutta lauseiden asettelu oli sellainen, että se oli hankalaa. Samaan tyyliin, kun vaalikoneissakin. Itse koen vaikeaksi vastata esim. siihen, pitäisikö kunnallisveroprosenttia korottaa. Tiedän, että SKP on yleisesti sitä mieltä, että ei pitäisi korottaa, vaan muuttaa progressiivisemmäksi ja verottaa myös pääomatuloja. Olen samaa mieltä. Mutta voisin maksaa mieluusti 90-100%  veroa, jos valtio/kunta/yhteisö tarjoaa minulle kaiken tarpeellisen. Eli näin ollen kunnallisveroprosenttianikin voisi korottaa, kunhan myös saisimme vastineeksi enemmän ja parempaa.


Lisäksi esim. bussiliikenteen kilpailutus on vaikea kysymys, johon pelkkä joo tai ei, ei riitä. Mielestäni ei ole hyvä, että bussiyhtiöllä on monopoli kaupungin liikenteestä, mutta paras ratkaisu olisi kunnan omana tuotantona järjestetty, asiakkaille maksuton bussiliikenne. Jos vaihtoehdot ovat yksityisen monopoli tai kilpailutus, kilpailutus on parempi, mutta se ei ole myöskään paras ratkaisu.


Sellaista asiaa tällä hetkellä eiliseltä. Kohta puoliin lähden kaupungin järjestämään vaali-infotilaisuuteen. Ou jee, saa nähdä, millaisia ajatuksia sieltä tarttuu mukaan. Ehkä niistä lisää huomenna.

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Syrjäytys?

Mulla on ollut ihan vietävä kiire jotensakin, lähinnä opiskelutouhujen parissa. Harmittaa, kun on ollut aiheita ja ajatuksia, joista olisin halunnut kirjoittaa jo aikoja sitten. Ja tänä sosiaalisen median aikakautena monet näistä aiheista on jo ns. unohdettu. Tai ehkei unohdettu, mutta niistä on lausuttu niin paljon erilaisia mielipiteitä, että tavallaan kaikki on jo sanottu, ja lisäksi paljon uusia aiheita on noussut pinnalle.

Yksi näistä jo-hieman-unholaan-jääneistä aiheista on syrjäytymiskeskustelu, ja ennen kaikkea Niinistön tukema hieno nettisaitti. Kuten sanottu, nettisivu sisältää paljon hyviä asioita ja ajatuksia yhteisöllisen ja perhekeskeisen elämän avuksi, mutta jotenkin toivoin, että suurin osa näistä asioista olisi jo ihmisille arkipäiväistä elämää. 
"Voitte joskus juoda vaikka kaakaot ja syödä pullat. Arkinen yhdessä touhuaminen on yllättävän mukavaa."
"Voimme pyytää tuttavia kylään vähän useammin."
 "Voimme olla liikkuvan ihmisen malleja: otamme naapurinkin lapset mukaan pihaleikkeihin, pyörälenkille, juoksemaan tai uimaan."
"Voimme auttaa kotiläksyissä ja etsiä tietoa yhdessä lapsen kanssa."
Mun vanhemmat on olleet varsinaisia syrjäytymisen ehkäisyn pioneereja aikanaan, sillä meillä kyllä autettiin läksyissä, syötiin pullaa, touhuttiin yhdessä; myös naapurien kanssa. Toisaalta lapsuuden perheeni ei ollutkaan akateeminen ja muita paremmin tienaava, joten ehkä nämä asiat tosiaan ovat kokoomuslaisille uusia ja ihmeellisiä innovaatioita. Kuulin Bassoradiosta hyvän esimerkin asiaan liittyen, sillon kun tuo kampanja oli juuri lanseerattu. Itseasiassa taisi olla 14.9 Truths & Rights:issa, jossa Arhinmäki oli vieraana. Tosin en löytänyt tota juttua siitä ohjelmasta, joten ehkä se oli jossain muualla. No, kuitenkin. Siinä viitattiin Matti Apuseen, joka kertoi, kuinka mukavaa hänellä oli kerätessään kesällä lapsensa kanssa kasviota. Radiossa olija sanoi tyyliin: "Siinä jää kasvion keräilyt toiseen kertaan, kun mutsi metskaa punasia hintalappuja Alepassa". Äh, en muistanut sitä nyt yhtään kunnolla.


Noh, mitä itse sitten haluan aiheesta sanoa? 

Ensinnäkin ois tärkeetä, että ihmiset puhuis samasta asiasta syrjäytymisestä puhuessaan. Välillä syrjäytymiskeskustelu ajautuu sisältämään ns. tahallaan syrjäytyneitä. Joskus taas pohditaan, onko käsite liian subjektinen, ihminen syrjäytyy; vai syrjäyttääkö yhteiskunta tai jotkut ihmiset hänet. Jos syrjäytymisellä tarkoitetaan sitä, että ihminen jotenkin eristyy yhteiskunnasta, ehkä useimmiten kotiinsa, ilman koulu- tai työpaikkaa. Ilmeisesti kaikki työ- ja opiskeluelämän ulkopuolella olevat eivät kuitenkaan ole kenenkään mielestä syrjäytyneitä, joten jotain tarkempia kriteereitä varmaan kaivattaisiin. Itse käsitän syrjäytymisen tarkoittavan juurikin niitä, jotka eristyvät yhteiskunnasta tahtomattaan. Eli mielestäni vapaaehtoisesti syrjäytyneitä ei ole, vaan ne, jotka ovat työ- ja opiskeluelämän ulkopuolella vapaaehtoisesti ovat jotain muuta. Toisaalta siis ehkä käsite syrjäytetty olisi parempi tarkoittamaan juurikin heitä, joista itse koen puhuttavan, kun syrjäytyneistä puhutaan.


Millä tätä syrjäytymistä pitäisi ehkäistä?

Ennaltaehkäisevät, riittävät palvelut ovat avainsana. Käytännössä se siis tarkottaa esimerkiksi lapsiperheiden parempaa huomioimista ja tukemista. Muun muassa lapsiperheiden kotipalvelu, riittävät päivähoitopalvelut (läheltä kotoa, tarpeeksi pienessä ryhmässä, ammattilaisten ohjauksessa) sekä riittävät lastensuojelun avohuollon tukitoimet, kuten perhetyö ovat tärkeitä keinoja tässä. Myös esi- ja perusopetukseen tulee satsata, pitää luokkakoot pieninä, lisätä oppilashuollon resursseja (kuraattoreja, terveydenhoitajia, psykologeja) sekä koulunkäynnin ohjaajien määrää. Lapsille ja nuorille tulee taata innostavia ja kehittäviä harrastusmahdollisuuksia heidän lähiympäristössään. Etenkin pienituloisia perheitä tulee tukea myös lasten harrastusmahdollisuuksia tukemalla.

Tossa Basson ohjelmassa Arhis mainitsi myös, että yhteiskuntatakuuhun liittyen nuoria oli haastateltu aiheesta, jolloin nuoret itse haluavat lisää opoja, nuorisotyöntekijöitä ja koulutusneuvoji. Eipä kuulosta kovin utopistiselta, mutta ei siltäkää, että pullan leipominen tota ammattilaisvajetta ratkaisisi. 

Yhteiskuntatakuu herättää kahdenlaisia ajatuksia, sillä on tosi iso riski, että homma menee siihen, että monille nuorille jää vaihtoehdoiksi joko mennä orjatyövoimaksi palkatta harjoitteluun tai jäädä ilman massia kotiin. Etenkin, kun noita työmarkkinatukiharjottelupaikkoja on ihan yksityisissäkin firmoissa, on vaarana se, että firmat palkkaa entistä vähemmän työntekijöitä, ja pyörittää hommaa osaksi ilmaisten harjottelijoiden varassa. 
Itsehän oon aikanaan opiskellut jokusen vuoden ammattikorkeakoulussa alaa, joka ei kiinnostanut mua tipan tippaa. Yllättäen jäi ne opiskelut kesken. Syynä tonne menoon oli pakkohaku alle 25-vuotiaana ja se, että aikani kuluksi laskeskelin pääsykokeessa pari tehtävää paperiin (en todellakaan kaikkia!). Opinnot oli aloitettava, kun paikan sain, tai olisi tullut karenssia. Voi vaan miettiä, että paljonko rahaa sekin opiskeluni maksoi kellekin.

Sinällään aktivointipolitiikka on ihan ok, ja ymmärrettävää, mutta siinä on vaaranpaikkansa. Jos vaikka jatkan aiheesta myöhemmin lisää. Johan tässä kone ehti kerran kaatuakin tekstin aikana.

perjantai 21. syyskuuta 2012

Vaalikoneet

Vaalikoneiden täyttöhän käy ihan työstä! Tai ainakin melkein. Aikaa noihin saa kyllä ihan kivasti uppoamaan, mutta onneksi ei tälle perjantai-illallekaan sen kummempaa suunnitelmaa ollut. Yle:n ja MTV3:n vaalikoneet on vielä hieman vaiheessa, kun haluan paneutua asioihin kunnolla ja perustella vastaukseni. Pakko avautua, kun Yle:n koneessa on mun mielestä yksi täysin järjetön ja jopa törkeä kysymys:
"Minkä seuraavista sijoittaisit mieluiten oman kotisi välittömään läheisyyteen? Valitse yksi vaihtoehto.
-vaalikone.yle.fi
Siis oikeesti! Mitä se nyt vaikuttaa, onko kotini lähellä ongelmanuorten hoitokoti (uuteen nuorisokotiin tulee olemaan n. 0,5 km), ruiskujen vaihtopiste (Sovatekille n. 3 km) vai asunnottomien yömaja? Oikein korrekti ilmaus toi "ongelmanuorten hoitokoti" vissiin. Nuorisokotia kai se meinaa. Kyllä jos tuon vastauksen perusteella ehdokkaansa näissä vaaleissa valitsee, niin morjens. Meidän kulmille mahtuu kaikki, tervetuloa.


Animalian eläinpoliittinen vaalikoe sen sijaan hoitui melko nopeasti, kun ei sisältänyt montaa kysymystäkään. Tällaisen nappasin sieltä mukaani:




Np. Huge L - Hartsipoppaa

torstai 20. syyskuuta 2012

Lastensuojeluasiaa

Sosiaalialan ammattijärjestö Talentiakin otti kantaa lastensuojelutyön laatuun ja nykyiseen järjestämiseen taannoisen surullisen mediassakin esillä olleen 8-vuotiaan kuoleman jälkeen. 
"Ikävä tosiasia on, että lastensuojelun tarve on kasvanut, mutta työntekijöiden mahdollisuudet tehdä työtään ovat heikentyneet. Pahimmillaan yhdellä lastensuojelun työntekijällä on asiakkaana yli sata lasta. Lastensuojelun laatusuositusten mukaan laadukas työ vaatii asiakasmäärän rajaamisen 20-35 lapseen työntekijää kohti." -Talentia 3.9.2012 15.35

Osallistuin sosiaalialan projektiin opiskeluni tiimoilta, jossa oli mukana sosiaalialan ammattilaisia Jyväskylästä. Lastensuojelun avohuollon sosiaalityöntekijä kertoi, että heidän asiakasmääränsä ovat n.40-70 lasta, eli Talentian suositus tuplaantuu. 
"Lastensuojelun resurssipula on seurausta poliittisista ratkaisuista eduskunnassa ja kunnissa.

Liki jokaisessa kunnassa lastensuojelutyötä tehdään paineessa, joka on kaukana laatusuositusten määristä. Suositusta saati määräystä henkilöstön määrästä suhteessa asiakasmäärään ei ole lastensuojelulaissa, eikä sitä ole käsiteltävänä olevassa sosiaalihuoltolakiluonnoksessa." -Talentia 3.9.2012 15.35
Kenen siis on syy? Mistä tämä tilanne johtuu? Kunnat voivat jossain määrin resurssoida omia varojaan lastensuojeluun, mutta miksei asia ole esillä sosiaalihuoltolakiluonnoksessa? Eikö sitä koeta niin tärkeäksi? Vanhuspalvelulain tiimoilta henkilöstöresurssit olivat kovasti tapetilla, tosin toivomaani tulokseen ei siinäkään laissa lopulta päästy. Itse koen lastensuojelun ensiarvoisen tärkeäksi, asiaksi, josta ei voida säästää. Jyväskylän kaupungin nettisivulla kerrotaan:
"Lastensuojelutyöllä pyritään ehkäisemään lapsen ja perheen ongelmia sekä puuttumaan riittävän varhain havattuihin ongelmiin." -Jyväskylän kaupunki: Lastensuojelu
 "Yhdessä keskustellen perheen kanssa mietitään sopivia toimintatapoja ja ratkaisuja arjen haasteisiin. Perhetyö tarjoaa myös neuvontaa ja palveluohjausta. Työskentely on ennaltaehkäisevää ja maksutonta kotikäyntityötä." -Jyväskylän kaupunki: Neuvolan perhetyö

Ennaltaehkäisy ja varhainen puuttuminen ovat muotisanoja vähän joka saralla, mutta missä määrin ne konkreettisesti näkyvät esimerkiksi lastensuojelupalvelujen resurssoinnissa? 

Ensi- ja turvakotien liitto on myös julkaissut ammattilaisten ajatuksia aiheeseen liittyen. Näihin ajatuksiin yhdyn täysin, ja haluaisin asioihin tarttua Jyväskylän valtuustossakin.







P.S.Allekirjoitin Allianssin nettisivulla Lasten ja nuorten valtuutetun huoneentaulun



np. Paleface, Tommy Lindgren ja Redrama: Muista!

lauantai 8. syyskuuta 2012

Oikeus tietoon oikeuksista.

Suomen laki on jännä juttu. Käsittääkseni ihmiset kokevat, että Suomessa lakia noudatetaan melko tarkasti, etenkin virkamiesten taholla. Lait löytyvät kaikkine pykälineen erimerkiksi FINLEX-sivustolta, joten esimerkiksi omat oikeutensa voisi ajatella olevan helppoa löytää ja tunnistaa. Ehkä näin ei kuitenkaan ole. 


Suosittelen jokaiselle esimerkiksi Sosiaalihuoltolain (17.9.1982/710) sekä Lain sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista (22.9.2000/812) lukemista. Laki teksti ei mielestäni ole loppujen lopuksi kovin hankalasti ymmärrettävää, kun vain jaksaa lukea sitä ajatuksen kanssa. Lisäksi internet tarjoaa myös selkokielelle käännettyä lakitekstiä. Itse olen onnekseni sosionomiopinnoissani "joutunut" tutustumaan muun muassa näihin lakeihin, sillä tottakai tulevan ammattilaisen tulee tietää, miten työ tulee lainkin puitteissa tehdä. Ja lakiahan ammatinharjoittajan, etenkin kunnallisen sektorin puolella tulee noudattaa. Vai mitä?


Otetaanpa esiin muutama lakipykälä tuosta sosiaalihuollon asiakaslaista, sillä se sisältää mielenkiintoisia ja mainioita asioita asiakkaan oikeuksista. 
1 § kertoo lain tarkoituksen, joka on
 "edistää asiakaslähtöisyyttä ja asiakassuhteen luottamuksellisuutta sekä asiakkaan oikeutta hyvään palveluun ja kohteluun sosiaalihuollossa".

Eli asiakkaalla on oikeus hyvään kohteluun. Toki "hyvä kohtelu" voidaan käsittää subjektiivisesti monella tapaa, mutta varmasti moni osaa kertoa esimerkkejä elävästä elämästä, joissa kohtelu on ollut jotain muuta kuin hyvää.


4 § kertoo, että asiakasta ei saa syrjiä eikä hänen ihmisarvoaan loukata. Huomioon on otettava
"asiakkaan toivomukset, mielipide, etu ja yksilölliset tarpeet sekä hänen äidinkielensä ja kulttuurinsa".



Lempipykäläni on kuitenkin numero viisi (5), joka inspiroi tämän kirjoituksen otsikkoakin.  
"Sosiaalihuollon henkilöstön on selvitettävä asiakkaalle hänen oikeutensa ja velvollisuutensa  sekä erilaiset vaihtoehdot ja niiden vaikutukset samoin kuin muut seikat, joilla on merkitystä hänen asiassaan. Selvitys on annettava siten, että asiakas riittävästi ymmärtää sen sisällön ja merkityksen."

Eli lyhyesti sanottuna, sosiaalihuollon asiakkaalla on oikeus tietää oikeutensa ja eri vaihtoehdot, jolloin ammattilaisen velvollisuus on kertoa näistä asiakkaalle niin, että asiakas ymmärtää asian. Kuinka usein tämä toteutuu? Onko sosiaalihuollon työntekijöillä tapana kertoa asiakkailleen heidän oikeutensa ja mahdollisuutensa? Varmasti siis joillakin on, ja osa oikeuksista on itsestään selviä, mutta uskon, että tässä asiassa olisi paljon parannettavaa. 



Tämän lisäksi tässä laissa puhutaan muun muassa asiakkaan itsemääräämisoikeudesta ja osallisuudesta (8 §) sekä oikeudesta omiin tietoihinsa (11 §, 13 §). Laissa määrätään myös siitä, että kunnalla on oltava sosiaaliasiamies, jonka tehtävistä yksi on tiedottaa asiakkaiden oikeuksista ja toimia niiden edistämiseksi (24 §). Tiedätkö, kuka on Jyväskylän sosiaaliasiamies? Kyllä, sellainen on. Mietin sitä, missä määrin esimerkiksi sosiaaliasiamies ehtii hoitaa mainitsemaani tiedotuspuolta, kun sama ihminen vastaa Jyväskylän lisäksi lähes koko muun Keski-Suomen asioita.  



Tässäpä muutama ajatus ja fakta sosiaalihuollon lakien ja käytännön kohtaamisesta. Ehkä tiedostaminen on portti johonkin parempaan.

perjantai 7. syyskuuta 2012

Ensimmäinen

Olen vasemmisto-opposition ehdokkaana Jyväskylässä tämän vuoden kunnallisvaaleissa. Ajatusmaailmani on sosialistinen/kommunistinen, ja aina vaalikoneissa SKP:n ehdokkaat ovat vastanneet lähinnä omia ajatelmiani.


Epäoikeudenmukaisuus on yksi suurimmista vihollisistani, jota vastaan haluan taistella joka päivä. Olen tajunnut, että yhteinen hyvä on ihan oikeasti myös minun omaksi hyväkseni. Kukaan ei voi koskaan tietää, milloin jokin "epäonni" kohtaa ja yhteiskunnan apu on tarpeen. Huolehtimalla ns. heikompi osaisista pelaamme kaikki lopulta omaan pussiimme, näin ajattelen. Lisäksi en itse voi voida kovinkaan hyvin, jos ympärilläni joku voi huonosti; ja nykyteknologian ja uutisten kautta koko maailma on tavallaan lähelläni. Näin ollen koen myös itselleni hyväksi jokaisesta ihmisestä välittämisen. 


Miksi sitten lähdin ehdokkaaksi? Ajatellessani asiaa enemmän joudun pikemminkin kysymään kaikilta, jotka eivät ole ehdokkaina, että miksi. Kunnanvaltuustossahan päätetään asioista, jotka koskevat meitä kuntalaisia, ihan jokaista, siis myös sinua ja minua. Kuka ei haluaisi päättää omista asioistaan? 

Uskon, että minulla on annettavaa jyväskyläläisille, ja, että osaisin olla mukana päättämässä asioistamme mahdollisimman hyvällä ja reilulla tavalla. Oman elämäni sekä muun muassa opintojeni avulla minulla on tietoa ja kokemusta esimerkiksi sosiaalipuolen palveluista, joiden kehittämisessä haluan mieluusti olla mukana. Mielestäni esimerkiksi maksuttomien, kunnan tuottamien lähipalvelujen puolesta taistelu on kannattavaa tässä markkinatalouden talutusnuorassa nöyrästi kulkevassa yhteiskunnassamme, ja siihen haluan ottaa osaa SKP:n rintamalla.